Näytetään tekstit, joissa on tunniste piirrokset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste piirrokset. Näytä kaikki tekstit

perjantai 22. helmikuuta 2013

Käärmeen vuosi

Maailmalla liikkuu zentangle viikkohaaste, jossa tällä kertaa on aiheena The Year of The Snake - Käärmeen vuosi. Aihe on ajankohtainen, sillä ihan vähän aikaa sitten Kiinalaisen horoskoopin mukaan alkoi juuri Käärmeen vuosi.

Tämän inspiroimana, vaikken viralliseen haasteeseen aiokaan osallistua, tänään syntyi oma Käärmeen vuosi tangleni.



torstai 21. helmikuuta 2013

Tattimetsällä

Tänään kokeilin täyttää valmiita kuvioita. Yksi hyvä ja helppo kohde on esim. tatit ym. sienet. Tällä kertaa piirros on valokuvattu. Skannailenkin sen ehkä talteen myöhemmin, koska tämä on piirretty vain ihan pienelle, n. 5x5 cm pahvin palalle.


Stressipiirtelyä


Piirrosten laadusta huomaa, että ollaan vähemmän vakaita näinä päivinä. Alussa maltoin todella paneutua jokaiseen piirrokseen, mutta nyt tuntuu, että oma stressaantuminen aiheuttaa sen, että piirroksista tulee hutiloituja ja mitensattuu tehdyn näköisiä. Alemman olen piirtänyt kokonaan ilman lyijykynällä tehtyä pohjatyötä.

Levoton olo näkyy jäljessä selvästi. Ehkä pitäisi pitää tauko, mutta toisaalta - eikös tämän pitänyt olla juuri rentouttava ja tasapainottava harjoitusmuoto?!

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Synttärikortissa

Pikaisesti kyhätty kaupasta ostetun synttärikortin lisukkeeksi tänään aamutuimaan. Kuvasta on poistettu vähän henk.koht. tietoja.

tiistai 19. helmikuuta 2013

Alitajunnan tuotos

Pitkän puhelun aikana syntynyt

Harjoittelua

Tänään on lähinnä harjoiteltu kuvioita ja harmiteltu "ei-niin-vakaata" kättä. Ohuiden, suorien viivojen vetäminen vapaalla kädellä ei vaan onnistu - ei vaikka tekisi mitä! Tämä alla oleva ensimmäinen väriäkin saanut harjoitus on piirretty töissä tänään kalenterin sivuun.


Iloitsen siitä, että olen löytänyt tällaisen uuden innostavan jutun. On parempi, etten ala vaatimaan itseltäni enempää, kuin voin onnistua. On hyvin helppo menettää ilo, jos mukavasta harrastuksesta tulee pakkosuorittamista.

Alla oleva otos on yllä olevan muistiinpanokirjasen ensilehdelle tänään tehdystä piirroksesta.

ps. Tilauksessa on hurja määrä zen-kirjoja: Zentangle Basics, Zentangle 2-8, Alpha Tangle, Joy of Zentangle, Totally Tangled ja Time to Tangle With Color

Luonnoslehtiö

Eilisillan viimeinen työ: Uuden Scetch bookin ensimmäisen sivun kuvittaminen. Tämän kanssa meni puoleen yöhön ennen kuin maltoin lopettaa ja jättää viimeistelyn tälle aamulle.



maanantai 18. helmikuuta 2013

Zendala Dare #45

My first real Zendala ever

Linking: Bright Owl - Zendala Dare #45

Harlequin zentangle

Tämä piti ottaa töihin mukaan ja viimeistellä se lounastauolla. Samalla löysin sellaisen fontin, jota kotikoneella ei ollutkaan, mutta työkoneelle olin sen jostain napannut.

Innostuin fontista niin, että piirsin nimen ihan itse (muut tekstit lisätty photoshopissa oikealla fontilla) ja tein siitä sitten nk. käyntikortin.

 


sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Zensotkuja liukuhihnalta

Siini tuossa jossain kommentissa kertoi olevansa myös kovasti innoissaan tästä Zentangle -jutusta. Hänellä taitaa olla kuitenkin vähän tarkempi  seula mitä laittaa muille näytille, sillä jos häneltä syntyy niitä samaan tahtiin kuin minulta tällä hetkellä, niin suurin osa taitaa päätyä vain omaksi iloksi?! Itselläni on ainoastaan yksi sellainen ruutuharjoitelma, jossa kokeilin ohjeen mukaan sellaista palapelin näköistä kuviota, eli joka ei ole valmis zentangle piirros.

Tässä päivän aikana oli taas "ihan PAKKO" ottaa kynä käteen...
Jos joku on hulluna vaikkapa skräppäykseen tai ATC-kortteiluun, niin minä taisin juuri löytää lajini, josta pitää nk. "leikekirjaa" tai työkansiota.

Homemade Zentangle Calendar

Tänä aamuna on ehtinyt jo tapahtua vaikka mitä. Valtaisan zenblogi- ja Pinterest -kierroksen jälkeen päädyin aloittamaan nk. Zen-kalenterin teon. Ihan oikean Zen-kalenterin voisi tilata täältä, mutta minä päätin hyödyntää jo olemassaolevan viikkokalenterini tyhjää muistiinpanoruutua. Joka viikolle olisi tarkoitus tehdä yksi harjoitus, joka jää sitten kalenteriin muistoksi tulevillekin vuosille.

Koska kalenterissa on suuret kierteet, en lähtenyt yrittämään skannausta (EDIT: skannasin lopulta kuitenkin!!)

Tässä tämän aamupäivän luonnos:
 Koko kalenterisivu:



lauantai 16. helmikuuta 2013

Zentangle of Night

Ennen ei päässyt nukkumaan, ennen kuin sain tämän valmiiksi. On tässä touhussa jotain todella koukuttavaa. Ennen pitkään vakituisesti vierailevat varmaan huomaavat, että minulle on jo muodostunut ihan oma pikku "tavaramerkkikin" näihin piirroksiin. Se, kuten muuten tämän blogin perustaminenkin, on niitä hassuja alitajunnan juttuja, joita ei kannata kyseenalaistaa ja joita yleensä kannattaa kuunnella tarkasti.
Tämä on ensimmäinen kokonaan lyijykynähahmotelman päälle tussilla tehty työ.

Zendala

Tänään näyttää olevan tulvivan päivityksen päivä. Hyvin saattaa käydä niin, että saamme jälleen puolen vuoden hengähdystauon ennen seuraavaa rupeamaa - tai sitten innostun tästä uudesta piirustusleikistä niin, että näitä ilmestyy tänne tasaista tahtia lisääkin.

Tässä tulee nyt ensimmäinen piirtämäni zendala (zen-mandala).

Näillä piirroksilla ei ole välttämättä mitään tekemistä ihan oikeiden, oikeaoppisten zentanglekuvien kanssa. Minä teen niitä juttuja, joista itselle tulee "oikea" olo.

First Zentangles

Zentangle piirrokset tuntuvat hurjan mielenkiintoiselta tavalta piirtää ja keskittyä. Oli ihan pakko kokeilla kun aikani kurkistelin toisten tekemiä upeita kuvioyhdistelmiä. Taito ja mielikuvitus ei riitä kovin pitkälle, mutta ehkä tässäkin harjoitus tekee mestarin - ehkä-!

Kaiken lisäksi nämä työt pitäisi tehdä tussilla, mutta minä käytin alla ensimmäisessä lyijykynää ja piirsin sitten vahvennukset mustalla pehmeällä värikynällä. Totesin heti kättelyssä, että väärät on välineet. Seuraavaksi kerraksi hankin teräväkärkisen mustan tussin. Mustemmiksi kuvan mustat sain 1. työssä skannauksen jälkeisellä photoshop terävöinnillä ja säädöillä. Alemmassa kukka-aiheisen piirroksen piirsin kokonaan suoraan mustalla Staedtler ball 432 M kynällä - kirjekuoren kulmaan, josta valokuvasin sen ja siirsin sitten photoshopiin ja oikeaan kokoon.

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

White Dog

En oikeastaan usko, enkä varsinkaan lue päivälehtien viikkohoroskooppeja, mutta luonnehoroskoopit ja esim. Maya-horoskooppi ovat sellaisia, joita saatan käydä vilkaisemassa, kun sellaiset eteeni tulevat.

Maya-horoskoopissa merkkini on VALKOINEN  KOIRA ja  PLANETAARINEN numeroni on 10.

Valkoinen Planetaarinen Koira

Valkoinen koira

Olet lämminsydäminen, jalomielinen ja sosiaalinen. Olethan Valkoinen Koira, Sydämen voima. Sinulla on hyvät valmiudet yhteistyöhön muiden kanssa. Koirana olet tarkkaillut läpi elämän kriittisesti auktoriteetteja. Tämä siksi, että tavoitteenasi on kasvaa itse hyväksi johtajaksi, erityisesti löytää johtajuus suhteessa omaan itseesi. Valkoisena koirana sinulla riittää myös tekemistä tunne-elämäsi kypsyttämiseen liittyvissä asioissa.

Planetaarinen

Sinua ohjaa täydellistämisen planetaarinen sointu, numero kymmenen. Tämä sointu on pitkälle eteenpäin suuntautuvien asioiden numero ja siihen liittyy voimakas pyrkimys eteenpäin. Jos elämässäsi on paljon muutosvaatimuksia, sisäiset paineesi voivat aika ajoin tuntua jopa ylipääsemättömiltä. Muista pitää elämän perusasiat kunnossa. Ole lempeä ja anteeksiantavainen itsellesi. Olemme kunakin hetkenä täydellisiä juuri sellaisina kuin mitä olemme.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Galleria

Hauskinta tässä blogissa on varmaan se, että sen kirjoittaja on maailman surkein piirtäjä, mutta erittäin innostunut suttaamaan kaikenlaista, mitä ei osaa. Digitaalinen kuvankäsittely on paljon tutumpaa puuhaa, kuin omin käsin aikaansaatu. Nyt olen kuitenkin ottanut haasteekseni yhdistää nämä kaksi erilaista tapaa tehdä kuvia. Katsotaan mitä ajan kanssa syntyy ja näkyykö minkäänlaista kehitystä harjoituksen tuloksena.