tiistai 26. maaliskuuta 2013

Tarvikeostoilla


Kävin tänään taas vaihteeksi kirjakauppakierroksella. Tällä kertaa mukaan tarttui pari vihkoa/muistikirjaa, joita aion käyttää tanglekuvioiden piirtämiseen. Toinen on tämä kuvassa oleva pikkuinen Boutique kirjanen ja toinen A5 kokoa oleva valkokantinen muistikirja, jossa on hauska kuviointi kannessa. Kuvaan, kunhan ehdin.

Sen lisäksi ostin pari uutta mustaa Pilot merkkistä tussia, joista toisen malli on "for calligraphy lettering pen" koko 10 ja toisen "drawing pen" koko 02. Saa nähdä millaista jälkeä niillä tulee. Ennestään minulla oli jo kulta, hopea ja valkoinen tussi, joita käyttelin uuden pikkuisen muistikirjani mustalle kansilehdelle. Kuvasin sen jo, vaikka sitä pitää vielä viimeistellä ja ehkä lisätäkin jotain. Muuten tänään ei olekaan paljon ehtinyt kynään tarttumaan.

5 kommenttia:

  1. Hienoja ostoksia oletkin tehnyt.
    Sä asut jossain sellasella paikalla, että kirjakaupoissa on kaikenlaista tavaraa.
    Mä asun sellasella paikalla, ettei meillä edes ole kirjakauppaakkaan!
    Ja kun menee parikymmentä kilsaa, niin on kirjakauppa, mutta ei siellä ole oikestaan mitään, ei kunnolla edes hyviä tusseja, joko sitten geelikynää valkoista!
    Mun pitää matkustaa melkein 70 kilsaa, että jotain alan löytämään ja nyt en ole ehtinyt niin kauas.
    Sen valkoisen geelikynän nyt tykkäisin ostaa ja muutamia tusseja lisää.
    Mutta hyvää tätä viikkoa sulle!

    VastaaPoista
  2. Hyvä kun hankit lisää vihkoja, säästyy sudokut ratkottaviksi ;) Täältä ei löytynyt kaupoista edes valkoista geelikynää, hopeinen vain! Mustapohjainen kuvio onkin kaunis.

    VastaaPoista
  3. Paperia kuluu, kun innostuneesti tehdään. Sama se on minulla.
    Hienot ostokset teit, olisikin mielenkiintoista kokeilla mustalle paperille.
    Näistä ostoksistasi tulemme kevään mittaan nauttimaan, uskon :-)

    VastaaPoista
  4. Hienot vihot oletkin ostanut ja uudet tussit, kyllä taas syntyy hienoja Zentangle piirroksia kuten esim. tuo mustalle pohjalle syntynyt kuvio. Kiitti vierailusta!

    VastaaPoista
  5. Minä tilasin sieltä Paperilohikäärmeestä valkoisia geelikyniä ihan vasta ja en ole ehtinyt edes kokeilla niitä vielä. Halpahallista olen valkoisia tusseja ostanut, mutta niillä ei saa kunnon kirjoitusta aikaan, vain pilkkuja kortteihini :)
    Kivat ostokset teit. :)

    VastaaPoista