sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Arkistointia

Minulla on nyt jo niin hallitsematon kaaos näitä tanglemalleja ja valmiita kuvia, joista hakea inspiraatioita, että meinaan hukkua niihin, eikä enää oikein tahdo aina löytää mitä hakee.
Eipä hätää! Tanglepatterns sivustolta löytyi kiva vinkki mallikuvien arkistointiin. Vaikka minulle on tulossa kaikki kirjat, joita tähän mennessä on painettu, niin ennen kuin niistä löytää haluamansa mallin (kun nimiä ei voi millään vielä kaikille muistaa), menee siihen ihan liian paljon etsimisaikaa.

Siispä teen arkiston mallikuville. Kaikkein kätevintä olisi tietysti ollut A6-kokoinen pikkuvihko, jossa on ruudut. Minulla ei nyt niin pientä tähän hätään ollut, joten nappasin A5-kokoisen vihkon, johon mahtuu 15 mallia/sivu. (6x6 ruutua/malli).

Ensin tähän menee tietysti vähän aikaa, sillä valmiita, virallisia mallejakin on jo varmaan pari sataa ja kuinka paljon lienee niitä epävirallisia (TanglePatterns sivuillakin jo yli 500). Mutta, kun kerran on alkutyön tehnyt, ei tarvitse enää myöhemmin kuin lisätä uudet tulokkaat perään.

3 kommenttia:

  1. Minäkin katselin tuota vihkomallia, mutta sitten näin jossain sellaisen idean, että on muovitaskuja, joissa on pienet lokerot. Niihin saa laittaa pienet pahvimallit kustakin kuviosta. Yritän etsiä sellaista, koska siihen voisi järjestää kuviot vaikka aakkosjärjestykseen, niin löytäisi helpommin.
    Jotain täytyy tehdä...

    VastaaPoista
  2. Juuri kun ajattelin, että huh, on siinä aika työ piirtää ne kaikki mallit ylös, huomasin, että aika halvalla voi ostaa itselleen koko valmiin sarjan netistäkin! Tästä kohta postausta lisää...!!

    VastaaPoista
  3. Sinäpä olet perehtynyt asiaan oikein kunnolla. Kalentereita olen katsellut, nyt alan tajuta tarkoituksenkin.

    VastaaPoista