maanantai 25. helmikuuta 2013

Helmikuu

Kalenterihaasteen toinen kuukausi vuorossa, eli Helmikuun kalenteri on nyt valmis. Näin tarkemmin ajatellen, olisi pitänyt käyttää vähän enemmän aikaa ja olla huolellisempi näiden kuvioiden kanssa, mutta ehkä maltan tästä eteenpäin, ajan kanssa tehdä vähän tarkempaa jälkeä. Onneksi on vielä neljä päivää aikaa tehdä maaliskuun kalenteri, jos yrittäisi saada sen valmiiksi ennen kuun vaihdetta.

ps. THE Z -DAY tarkoittaa päivää, jonka jälkeen mikään ei enää ole ollut kuin ennen, eli kun törmäsin Rayn aiemmassa blogissa Zentangle -ideaan! 

Ze olikin zellainen koukku, että ziinä ollaan ja pyzytään!


4 kommenttia:

  1. Ai että HIENO!!!
    Ja minä tajusin juuri pahan mokan, minkä tein omassani. Voi mikä pölvästi :-o
    Aloitin ensimmäisestä päivästä ja maanantaista, mutta eihän helmikuu alkanut maanantaina #¤&%#
    Uusiksi vaan. Tulikin harjoituskappale. Sain lisättyä lehtiöön yhden uuden sivun, joten saan kyllä tämänkin vaihdettua laittamalla tukipalan sinne alle.

    VastaaPoista
  2. Ohoh! Kun tekee käsin, eikä ole tietokoneen delete ja undo nappuloita mitä käyttää, on kaikki aloitettava alusta! Voi surku! Et pysty mitenkään vain peittämään virhepäiviä ja tekemään päälle uusia oikeille kohdilleen?

    VastaaPoista
  3. Hienostihan sinä selvisit. Minä sain vasta ruuduttoman vihkon ja tammikuukin on tehtävä. Tulee yksinkertainen nyt alussa, mutta katsotaan sitten, kun päästään samaan kelkkaan :-)

    VastaaPoista
  4. Zinulta tämä zujuu jo zukkelasti :D

    VastaaPoista